Leiriltä arvokasta pääomaa elämän matkalle

14.7.2022
Mäntyharjun helluntaiseurakunnassa on tällä viikolla lasten kesäleiri 2022 Hietasen leirikeskuksessamme Säiniöjärven rannalla. Olen itsekin tällä viikolla lomalla ja pääsen mukaan leirille. Leirillä puuhataan kaikkea kivaa: pelataan, leikitään, uidaan ja tietenkin syödään monta kertaa päivässä hyvää ruokaa. Jokaisen leiripäivän aloitamme lipunnostolla ja leiriläiset laulavat innolla Lasse Heikkilän lippulaulusta:

Nouse salkoon lippu valkoinen.
Piirrä pilviin risti sininen.
Se on kallein aarre isänmaamme,
merkki Kuninkaamme, liitto ikuinen.
Nouse salkoon toivo sydänten,
nouse salkoon risti Jeesuksen.

Jo lapsena leirit kuuluivat kesäni ohjelmaan ja ne olivat kesäni kohokohtia. Näiltä seurakunnan leireiltä on paljon upeita muistoja!. Muistan vieläkin leireillä olleet iltanuotiot, joissa mielenkiintoisella tavalla kerrottiin Raamatun kertomuksia. Lipunlaskun yhteydessä avattiin hutiluslaatikko ja pidettiin leikkimielisiä leirikäräjiä. Nyt haluan olla mukana yhtenä henkilökunnasta tarjoamassa leirille tuleville lapsille näitä hienoja kokemuksia.

Nokian helluntaiseurakunnan kesäleirillä tein 12-vuotiaana päätöksen: haluan, että Jeesus on minun elämässäni ensimmäisellä sijalla. Avasin siis sydämeni oven Jeesukselle, tulin uskoon. Tuo päätös on kantanut tähän päivään asti eikä sitä ole tarvinnut katua. Olen halunnut rakentaa elämäni kristilliselle arvopohjalle.

“Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”, Joh. 14:27.

“Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän”, Joh. 10:10.

“Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti”, Matt. 28:20.

Nämä edellä mainitut Raamatun kohdat ja lukuisat muut Raamatun ilmoitukset olen saanut elää todeksi elämässäni vuosien varrella. Voin yhtyä sydämestäni ylistyslaulun sanoihin:

Jeesus sinussa on mun voimani,
Olet mun kallein aarteeni,
Olet mun kaikkeni.
Etsin kuin jalokiveä,
Löysin ja en voi luopua,
Olet mun kaikkeni.

Toivotan jokaiselle hyvää ja Jumalan siunaamaa kesää!

Tapio Valkama