Syvä kiitollisuus valtaa mielen näin Itsenäisyyspäivän aikoihin sotaveteraaneja kohtaan, jotka antoivat voimansa, henkensä ja terveytensä itsenäisen Suomen puolesta. Oma edesmennyt isänikin palveli jatkosodassa Kannaksella ja vielä Lapissakin uutta vihollista karkottamassa. Pääsipä hän pistäytymään Ruotsin puolellakin joukkueensa koukatessa saksalaisten selustaan naapurimaan rajavartijoiden myötävaikutuksella.
Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä maassamme on tapahtunut monella mittarilla mitattuna valtavaa kehitystä ja hyvinvointi-Suomi on noussut vauraiden kansakuntien joukkoon. Kaikille kansalaisille avoimet kouluttautumismahdollisuudet, sosiaaliset palvelut, asumis- ja työelämän olosuhteet hakevat vertaistaan maailmalla. Suomalaisten turvallisuutta lisäävät rehellinen virkavalta, kattavat vakuutukset, erinomainen terveydenhoito ja lihonnut pankkitili. On siinä saavutuksia, joista voi olla kiitollinen. Onnittelen solidaarisuudesta Suomen viranomaisia ja empatiasta lukemattomia kansalaisia, jotka ovat olleet valmiita jakamaan hyvinvoinnin saavutuksia, jopa avaamaan kotinsa kymmenille tuhansille sotapakolaisille.
Jotain on kuitenkin muuttunut meillä Suomessa. Ennen oli vähemmän turvaverkkoja yksilön ja elämää ja kansojenkin kohtaloita suojaamassa. Voisiko EU ja NATO kaikkine aseineen korvata edellisten sukupolvien Jumalan, johon hädän hetkillä turvauduttiin? Ukrainassa on jouduttu tosipaikan eteen, jossa inhimillisen avun rajoja koetellaan rajusti. Ukrainalaiset seurakuntien paimenet kertovat lukuisten sodan keskellä elävien ihmisten kääntyneen etsimään Jumalaa raunioituneiden kotiensa ja läheisten menetysten ja arkielämän ahdinkojen keskellä. Raamattu vakuuttaa: ”Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee”. Lukemattomien kirkkojen ovet ovat avoinna ja rukoushuoneet toimivat vastaanottokeskuksina, hätämajoitus- ja muonitustiloina.
Liitän loppuun Presidentti Kyösti Kallion kehotuksen rukoukseen Suomen puolesta Talvisodan aikaan, loppukatkelma:
”Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa, että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. ’Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä’ (Snl. 14:34).”
Rauno Mikkonen